sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Päivä, jonka omistin villapaidalle

Lauantain vietin kokonaan villapaidan kappaleitani yhdistellen. Melko monta saumaa tuli tikattua ja muutama silmukkaketju pudotettua ja neulottua uudelleen. Ja se pääteltävien langanpätkien määrä - jokaisessa kappaleessa oli aloitus- ja lopetuslanganpää sekä neulekoneen sekoilusta johtuneita muita langanpätkiä tai lankalenkkejä. Niiden langanpätkien lisäksi piti tietysti päätellä myös saumojen langanpätkät.
 
Ensimmäinen homma oli tosiaan pudottaa palmikoiden vierestä silmukkaketjut, jotta sain neulottua ne nurjiksi (ja sain palmikot paremmin näkyviin). Neulekoneella ei voi neuloa nurjaa vain muutamia silmukoita - koululla kyllä on kaksitasoiset neulekoneet, mutta homma ei toimi jos silmukat eivät jakaudu tasaisesti molemmille tasoille (esim. joustinneuleena). Onneksi pudotettavia silmukkaketjuja ei ollut tässä vaiheessa enempää kuin kahdeksan, sillä hihojen palmikot olin jo viimeistellyt.
Koulussa olin neulonut silmukat uudestaan läppäkoukulla, eräänlaisella neulekoneen työkalulla, joka muistuttaa koukkunsa ja läppänsä takia neulekoneen neuloja. Kotona hoidin homman virkkuukoukulla. Jostain syystä minusta tuntuu, että virkkuukoukulla sain tasaisempaa jälkeä aikaan.

 


 
Kun palmikot oli viimeistelty, oli vuorossa kappaleiden vertaaminen kaavoihin. Mikäli suurta vaihtelua olisi ollut, olisi minun varmastikin pitänyt harkita jonkin kappaleen neulomista uusiksi. Onneksi kaavat ja kappaleet täsmäsivät suhteellisen hyvin, vaikkakin takakappale oli aavistuksen pienehkö. Päällä se oli kuitenkin oikein sopiva, kun myöhemmin sovitin, toisin kuin etukappale, jossa on mielestäni jopa vähän liikaa, vaikka se täsmäsi kaavojen kanssa (johtunee siitä, etten koskaan saanut aikaiseksi tehdä protovaatetta kaavoista... shht ei kerrota kellekään!).
Tässä vaiheessa oli opiskelijataloudessa haastavinta tilan löytäminen: meillä ei mitään hirmuisen isoja pöytäpintoja ole, varsinkaan kun säilytystilaakaan ei ole riittävästi ja osa tavaroista seilaa helposti pöydillä. Paras vaihtoehto olikin siis siirtää olohuoneen pöytää ja levittää kaavapaperi ja neulepaidan kappaleet lattialle. Kissataloudessa tämä ei tietenkään ollut mikään työrauhaa antava vaihtoehto, mutta onneksi luova ja aiheesta toiseen pomppiva luonteeni salli minun surutta kuluttaa aikaani myös kissan kuvailuun. Kamera kaulassa sain aina vahingossa hätisteltyä kissankin pois, kun intouduin tunkemaan linssiä liian lähelle hänen nenäänsä hyvien kuvien toivossa.
 
 
Seuraavaksi oli vuorossa saumat ja niiden tikkaaminen. Olkasaumat tein silmukoimalla eli jäljittelemällä silmukoita. Sivusaumat ja hihojen pitkät saumat tein vuorotikkipistoilla, ja kädentien sauman tikkipistosaumalla.
Opettajamme varoitti että saumaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, ja että monet ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittivat edellisenä iltana ja saumasivat läpi yön. Minä päätin varoa tätä - muutenkin viime hetken toimijana - ja varasin kalenteriin kokonaisen viikon saumaamiselle. Täytyy kyllä sanoa, ettei ollut ollenkaan hullummin tehty, kyllä siihen sai puolesta päivästä eteenpäin kulumaan aikaa aina pitkälle iltaan - jolloin muistin käydä syömässä - ja illasta aina yli puolen yön...
 
 
Viimeinen vaihe oli resorien ompeleminen, joka minulta jäikin vielä hiukan kesken. Sain kyllä hihoihin resorit tehtyä, mutta nyt pitäisi tehdä vielä helmaan resori ja kaulaankin jonkunlainen siistimpi reunus. On tämä kyllä kieltämättä melkoinen tutkimusmatka neulekoneen ja neulepaidan tekemisen salaisuuksiin ollut ja pakko myöntää, että paljon olen oppinut. Esimerkiksi saumoista en tiennyt yhtikäs mitään ennen tämän koulun alkamista.
Loppujen lopuksi olen paitaan aika tyytyväinen. Se on ehkä hiukan liian löysä ja roikkuva edestä, ainakin nyt vielä ilman helman resoria, mutta muutoin paidassa ei kokonsa ja kappaleiden yhteensopivuuden puolesta ollut mitään vikaa. Suurin ongelma käytön puolesta on ulkonäöllinen seikka: palmikot sijoittuvat viisi senttiä liian lähelle etukappaleen reunoja. Näin ollen paita lisää kantajansa ulkonäköön valitettavat kymmenen kiloa lisää... Palmikoiden pitäisi olla hiukan keskemmällä, missä ne hoikentaisivat pulskistamisen sijaan. Taisi tulla tallipaita tästä. Lämmin se kyllä ainakin on!
 
 
- Minsku talven pimeydestä voipuneella, valoisalla mielellä ja iloisin kevätterveisin! (Hyi olipas iloinen lopetus, tuossa oli jo melkein liikaa. Melkein!)
 

1 kommentti: